Suomessa varroaa torjutaan pesistä muurahais- ja oksaalihapolla sekä tymolilla. Näitä käytetään loppukesästä, syksyn ja talven aikana satokauden ulkopuolella, eikä niistä jää oikein käytettynä jäämiä hunajaan. Torjuntojen avulla pesän punkeista kuolee noin 90%. Syystä tai toisesta tilanne on kuitenkin ruvennut kääntymään punkkien eduksi, tai ehkä pikemmin mehiläisten tappioksi entistä virulentimpien virusten myötä. Tästä syystä moni mehiläistarhaaja on jo ottanut käyttöön entisten yhden muurahaishappo tai tymolikäsittelyn elokuussa ja yhden oksaalihappokäsittelyn alkutalvesta, lisäksi useampia oksaalihappokäsittelyitä. Vaikka nämä käsittelyt ovat mehilästen auttamista, niin myös mehiläiset kärsivät niistä ainakin hieman.
Kemiallisen torjunnan lisäksi punkkeja voidaan poistaa pesistä myös poistamalla mehiläissikiöitä, joihin noin 2/3 pesän punkeista on mennyt lisääntyäkseen. Helpoiten tämä onnistuu leikkaamalla pois pala kuhnurikennostoa. Myös erilaisia pyydyskakkuja voidaan käyttää. Niiden idea on että emon munintaa rajoitetaan esimerkiksi häkittämällä, tai jollain hoitoteknisellä ratkaisulla, jolloin lisääntymään pyrkivät punkit kertyvät pieneen sikiömäärään ja tämän poistamalla saadaan varsin hyvä punkkisaalis.
Ulkomailla näiden aineiden lisäksi on käytössä aineita jotka on kielletty EU:ssa tai ainakin Suomessa ja niiden joukossa on joitain jotka ovat pahimmillaan syöpää aiheuttavia, eli siinäkin syy miksi suosia kotimaista hunajaa.
Itse käytän torjunnoissa vain muurahais- ja oksaalihappoa, enkä ole ryhtynyt lisäämään kemiallista torjuntaa. Pyydyskakkua käytän tarpeen mukaan, koska käyttämäni hoitotekniikka suo siihen niin hyvän mahdollisuuden. Kerron tästä joku toinen kerta, joten malttia. Kuhnureiden leikkaamisesta olen pääasiassa luopunut ja käytän sitä vain jos en tahdo jonkun pesän tuottavan kuhnureita emojen pariutumista ajatellen.
Näissä tavoissa rajoittaa punkkien lisääntymistä on kuitenkin perustavan laatuinen virhe. Kuten luonnossa yleensäkin, pyrkivät eri eliöt kaikki jatkamaan sukuaan ja elämäänsä mahdollisimman pitkään ja menestyksekkäästi. Varroa kuitenkin tappaa siihen tottumattoman mehiläispesän ja kuolee sitten itsekin, ellei onnistu sitä ennen pääsemään seuraavaan pesään.
Ratkaisu tähän mehiläisten, varroa-punkin ja mehiläishoitajien yhteiseen ongelmaan piilee terveen isäntä-lois suhteen kehittymisessä. Juuri siihen varroaa kestävien mehiläishoitajien jalostuspyrkimykset tähtäävätkin. Kerron asiasta seuraavassa kirjoituksessani ja ehkä myös sitä seuraavassa.
